Juho’s blog

Ohessa on konffa-saarnani, jonka pidin juurikin äsken ulvilan kirkossa. Se on taas snadisti pitkä, mutta olen oppinut puhumaan nopeasti:) Lisäksi jätin puhumatta ne pari kappaletta, jotka on pienellä rivivälillä ja, jotka on sulkeisissa. Nukuin viime yönä 3 1/2 tuntia. Menin nukkumaan klo 4:30. Silloin sain saarnan valmiiksi. Kohta varmaan väsyttää. Onneksi huomenna alkaa viikon loma! Lähden kotkaan vesilautailemaan!!

Konfirmaatiosaarna 22.7.2007

2. Moos. 3:1 – 6, Matt. 17:1 – 8

Kristuksen kirkastuminen

1980-luvulla Libanonissa eli siinä Israelin pohjoispuolella olevassa valtiossa oli sisällissota. Libanonissa elää muslimeja ja kristittyjä. Sisällissodan aikana maassa työskenteli kristillinen avustusjärjestö, jonka nimi on World Vision, ja sen johdossa toimi eräs paikallinen arabikristitty nainen nimeltään Mary. Eräänä päivänä joukko muslimimilitaristeja hyökkäsi kylään, jossa Mary työskenteli. Tuo kylä oli lähes kokonaan kristittyjen asuttama. Lähes jokainen kyläläinen pakeni, kun militaristit ammuskelivat kylässä. Myös Mary yritti paeta, mutta hän kompastui, jolloin eräs nuori, vain 20vuotias militaristi tuli hänen taakseen, painoi pistoolin piipun hänen niskaansa ja sanoi: ’’kiellä risti, tai kuole.’’ Mary ei hätääntynyt, vaan sanoi rauhallisesti: ’’minä synnyin kristityksi, minä kuolen kristittynä.’’ Pistooli laukesi ja luoti lävisti Maryn niskan. Militaristi poisti ristin Maryn kaulasta ja jätti hänet maahan makaamaan. Seuraavana päivänä militaristit palasivat ja valmistelivat kylän valloittamista. He keräsivät kaduilta kuolleita ja silloin muutama heistä huomasi Maryn, joka makasi tiellä halvaantuneena, mutta yhä elossa. Jostain kumman syystä militaristit eivät ampuneet Marya, vaan he veivät hänet sairaalaan.

                      Eräs henkilö haastatteli Marya sairaalassa, vain muutama päivä halvaantumisen jälkeen. Haastattelija sanoi: ’’Mary, tässä ei ole mitään järkeä. Nämä ovat niitä ihmisiä, jotka yrittivät tappaa sinua. Miksi ihmeessä he toimittaisivat sinut sairaalaan seuraavana päivänä? Mary vastasi: ’’Tiedätkö, joskus pahat ihmiset on opetettu tekemään hyviä asioita.’’ Haastattelija kysyi: ’’Mary, mitä sinä ajattelet siitä henkilöstä, joka painoi liipaisinta? Tässä sinä olet, arabinainen, maassa, joka on kahdesti valloitettu: israelilaiset etelässä ja syyrialaiset kaikkialla muualla. Sinut on laitettu rullatuoliin, ja koko loppuelämäsi pysyt siinä. Mitä sinä ajattelet siitä tyypistä, joka painoi liipaisinta? Mary vastasi: ’’Minä olen antanut hänelle anteeksi.’’ ’’Mary, kuinka ihmeessä sinä olet voinut antaa hänelle anteeksi?’’ ’’Katsos, minä annoin hänelle anteeksi, koska minun Jumalani antoi minulle anteeksi. Se on niin yksinkertaista.’’

                      Tämä oli tosikertomus, jonka USA:n entinen ulkoministeri Madeleine Albright kertoo uusimmassa kirjassaan - tämä kertomus oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen. Voin sanoa, että tällaisia kertomuksia on monia. Tällaiset tapaukset kertovat siitä, että ihmiset ovat aina olleet valmiita tappamaan ja kuolemaan uskonsa tähden. Jotkut ovat myös valmiita antamaan anteeksi, koska Jumala on antanut heille anteeksi. Voidaan kysyä: onko Kristus jotenkin erityisellä tavalla kirkastanut itsensä tällaisille ihmisille, jotka kuolevat mieluummin kuin kieltävät uskonsa Kristukseen, ja jotka voivat antaa lähimmäiselleen anteeksi pahimmatkin synnit vaikka 77kertaa. Olisiko sinusta siihen tosi paikan tullen? Mietin itsekin tätä kysymystä, omalla kohdallani. Onneksi tähän kysymykseen ei pidä varmasti antaa vastausta – annetaan vastaus sitten teoillamme kun aika on.

                      Hyvät konfirmoitavat, myös teidät, niin kuin meidät kaikki kristityt on kastettu. Me olemme aika lailla synnytty kristityiksi. Tänään on teidän konfirmaatiopäivänne, jolloin te vahvistatte sen uskon, johon teidät on kastettu ja, josta teille on opetettu. Te olette nyt tavallaan olleet tuollaisella korkealla vuorella yksinäisyydessä viikon verran, erossa arkipäivän kuvioista. Te olette oppineet Jeesuksesta ja Jumalasta monia asioita. Rippileiri on nuoren elämässä tietynlainen taitekohta. Silloin mietitään sellaisia kysymyksiä kuin, että mistä on tultu, missä ollaan ja minne ollaan nyt menossa. Onko tämä kaikki, siis elämän suunta, minun ja sinun hallinnassa? Tai oletko sinä epävarma ja peloissasi tulevan edessä? Opetuslapset ainakin olivat. Minusta on lohdullista ajatella, että silloin kuin opetuslapset alussa kutsuttiin, niin heillä ei ollut harmainta aavistustakaan mihin Hyvä Paimen heitä loppujen lopuksi johtaisi. 

Päivän evankeliumitekstissä Jeesuksen elämässä on vähän samanlainen taitekohta. Jeesus oli julistanut, että Jumalan valtakunta on lähellä, hän oli osoittanut teoillaan, että sanoma on totta – hän oli parantanut sairaat, halvaantuneet, kuurot, sokeat, ajanut ihmisistä pahoja henkiä, hän oli ruokkinut tuhansia ihmisiä pikkupojan eväillä, hän oli kävellyt veden päällä. Hänestä puhuttiin kaikkialla. Kaikki kerjäläisestä ylipappiin ja maaherraan, miettivät: kuka Jeesus on? Nyt merkit saivat riittää. Edessä oli taitekohta. Nyt Jeesuksen elämä saisi selkeästi uudenlaisen suunnan ja se suunta johti ristille. Moni toivoi, että Jeesus olisi kieltänyt ristin tai ristin tien, mutta hän ei voinut sitä tehdä. Se oli Jumalan tahto.

Voin kuvitella, että Jeesus oli tuona aikana siellä korkealla vuorella hiljainen, totinen ja vaipunut omiin ajatuksiinsa. Hän oli ehkä etäinen, miettien yksin vakavasti omaa kutsumustaan, joka oli niin suuri, niin ihmeellinen, niin hullu, ettei kukaan muu voisi sitä toteuttaa tai oikein edes ymmärtää. Jeesus oli varmasti todella yksin Isältä Jumalaltaan saamansa kutsumuksensa ja tehtävänsä kanssa.

                      Viikkoa aikaisemmin Jeesus oli ensimmäistä kertaa puhunut 12 opetuslapselleen hänen tulevasta tehtävästään. ’’Ihmisen Pojan pitää kuolla ja nousta kolmantena päivänä kuolleista.’’ Jeesus ei olisi enää vain innostava opettaja, ei kaivattu ihmeiden tekijä, ei kansan suosiossa elävä mies, eikä hänestä tulisi odotettua maallista kuningasta. Kaikissa kolmessa evankeliumissa, Matteuksessa, Markuksessa ja Luukkaassa, jossa tämä Jeesuksen kirkastus-vuori kertomus mainitaan, niin kaikissa näissä evankeliumeissa tämä ihme jää Jeesuksen viimeiseksi suureksi ihmeeksi ennen sitä suurinta ihmettä eli kuolleiden ylösnousemusta. Jeesus ei tämän kirkastumisensa jälkeen enää kävele veden päällä, hän ei enää tee ruokkimisihmettä. Tämä elämänsä taitekohdan jälkeen Jeesus vaihtaa selvästi tyyliään. Jeesuksen julkinen työ-ura voidaankin jakaa kahteen osaan: aikaan ennen kirkastusvuorta ja aikaan kirkastusvuoren jälkeen. Molemmat osat alkavat sillä, että Jumala puhuu. Ensiksi Jordanin joella, kun Jeesus kastetaan, silloin taivaasta kuuluu ääni, Matt. 3:17: ’’Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.’’ Ja myöhemmin kirkastusvuorella pilvestä kuuluu ääni: ’’Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä.’’

                      (Voidaan ehkä vertauskuvallisesti ajatella, että Kirkastusvuori-kokemus oli kuin jääkiekkomatsin viimeistä erää edeltävä välierätauko. Myöhemmin murheen murtaman Jeesuksen kiivasta ja tuskaista rukousta Getsemanen puutarhassa pääsiäisyönä voidaankin sitten verrata vaikka viimeisen erän loppuun otetuksi aikalisäksi. Getsemanessa Jeesus vielä haki Isältään viimeistä neuvoa ennen ratkaisevan ottelun päätöstä, ennen sodan ratkaisevan taistelun päätöstä: ’’Isä, ellei tämä malja voi mennä ohitseni minun sitä juomatta, niin toteutukoon sinun tahtosi.’’

Kirkastusvuorella Jeesus hengähtää hetken, rauhoittuu ja hiljentyy kuulemaan Isänsä ääntä, ennen ratkaisevaa lopun alkua. Kirkastusvuorella Jeesuksen Isä Jumala vahvistaa sen, että Jeesus on nyt oikealla teillä. Hänen tulee kulkea ristiä kohti. ’’Hän on minun rakas Poikani. Kuulkaa häntä.’’ Pitää muistaa, että juuri aikaisemmin Pietari oli sanonut Jeesukselle tästä oudosta kutsumuksesta ja tehtävästä: ’’Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!’’ Jeesus oli vastannut Pietarille tyrmistyttävän tiukasti: ’’Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!’’ Jeesus on tiensä valinnut, se tie on oikea, ja häntä meidän tulee kuunnella.)  

                      Kun Jeesuksen ulkomuoto muuttui valoa kirkkaammaksi ilmestysvuorella, ja kun Isän Jumalan ääni kuului pilvestä, niin opetuslapset pelästyivät. Jeesus olisi voinut sanoa heille varoittavasti: ’’kuulittehan, kuinka Jumalan ääni sanoi, että teidän tulee kuunnella minua! Kuunnelkaa siis minua, tai muuten saatte kovan rangaistuksen!’’ Jeesus ei sano mitään tällaista. Jeesus ei johda ja alista käyttämällä hyväkseen seuraajiensa pelkoa. Jeesus johtaa aivan toisella tavalla. Meille kerrotaan lempeästi, että ’’Jeesus tuli heidän luokseen, kosketti heitä ja sanoi: nouskaa, älkää pelätkö.’’ Jeesus on tällainen meidän heikkouksiamme ymmärtävä johtaja, hyvä paimen. Hän ei lähetä omiaan toteuttamaan käskyjään itse istuen turvallisesti vaarojen tavoittamattomissa. Ei, vaan Jeesus on hyvä paimen, josta voidaan sanoa: ’’vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.’’ Jeesus johtaa niin kuin suomalaisia pitää sotaveteraaniemme kokemuksen mukaan johtaa, eli Jeesus johtaa edestä. Jeesus on itse kulkenut kovimman tien. Hän on ollut kaikessa kiusattu, siksi hän voi lohduttaa ja ymmärtää meitä, hänen heikkoja opetuslapsiaan, hänen laumansa lampaita, hänen vähimpiä veljiään ja sisariaan. Hän ymmärtää omia opetuslapsiaan, jotka hän on itse valinnut ja kutsunut.

                      Myös me saamme elämässämme luottaa siihen, että Jeesus tulee meidän, sinun ja minun, luo silloin kuin pelko valtaa mielen, ja silloin kuin levoton epävarmuus on sydämessä. Vaikka me emme aina tiedä, minne me olemme menossa, minne elämä vie, niin saamme olla varmoja siitä, että Jeesus, Hyvä Paimen tuntee tien. Hän tulee meidän luo, koskettaa rauhoittavasti ja sanoo tutut sanat: ’’nouskaa, älkää pelätkö.’’ Kirkastumisensa jälkeen Jeesus laskeutui vuorelta laaksoon ihmishälinän keskelle. Siellä hänen luokseen tuotiin sairas mies, jonka Jeesus paransi. Tällaista on Jeesuksen kirkkaus – se tuo valon ihmisten vaikeuksiin. Myös meidät kristityt on lähetetty valoksi tähän maailmaan, meissä on Jumalan tuli taivaasta, meissä asuu Jumalan Pyhä Henki. Meidän kautta Jeesuksen ihmeellinen kirkkaus ja valo voi loistaa maan ääriin asti – ei laiteta valoa vakan alle. Raamattu sanoo, Ap. t. 13:47: Herra on näet antanut meille tämän käskyn: minä panen sinut valoksi kansoille, pelastukseksi maan ääriin saakka.

Aamen.

This entry was posted on Sunday, July 22nd, 2007 at 12:17 and is filed under Blog. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can leave a response, or trackback from your own site.