Kokemus 2007!
Eilen oli Mikaelin srk’n järjestämä nuorisotapahtuma Kokemus 2007. Tapahtumassa esiintyi pari bändiä: Egoeimi ja No Man’s Band eli NMB. Tämän lisäksi Riku (Rinne) ja Arska pitivät pienen ohjelma-numeron, joka oli tosi hyvä! Riku ja Arska jäivät sanomansa puolesta mieleen. He yksinkertaisesti puhuivat suhteesta Jumalaan, sellaisella tyylillä, joka tuntui koskettavan nuoria. Liikkeelle lähdettiin tietysti tenttaamalla kuinka moni on Galtsussa eli IRC’ssä. Tätä esitystä oli kiva kuunnella ja nuorisopappina minulla on paljon opittavaa tältä kaksikolta. Illan juontajana oli stand-up komiikan mestari Mikko Vaismaa, joka sai hyvillä jutuillaan yleisön hallintaansa! Paikalla oli noin 200 nuorta, tulevan vuoden riparilaista. Tässä on Leo Männistön ottama kuva NMB:stä.

Entries (RSS)
October 14th, 2007 at 10:56
Moikka Juho, Tsemppiä uuteen virkaasi. En oikein ymmärtänyt kaikkea, mistä kirjoitit, mutta muistot Nokialta nuoruusvuosilta tulivat mieleeni. Nuorisopappi on tosi tärkeä seurakunnassa, eikä hänen arvoaan aina edes tunnusteta. Töitä on paljon ja palkka pieni. Nuorilta saa kunnioituksen kun toimii omien arvojensa mukaisesti ja on reilu.
terv. Minna
October 14th, 2007 at 13:01
Kiitti Minna kommentista! Kiva kuulla opiskelukavereista! Palkka on ihan ok. Suurin palkka on se, kun saa nähdä tekevänsä merkityksellistä työtä.. Nuoriso on erittäin tärkeä porukka kaikin tavoin ja uskon, että heihin pitää panostaa tosi paljon. Kiitti hyvistä neuvoista, niitä pyrin noudattamaan.
Kaikkea hyvää!
juho
October 24th, 2007 at 10:04
Riku ja Arska on tosi hyviä tyyppejä
Olispa kiva muuten saada ne joskus gg.lle. (Taisinkin jo puhua siitä aiemmin…?) Mut kiitos tosi paljon sulle ja muille jotka olitte jörjestelemässä Kokemusta! Uskon et oli tosi tärkeä hetki varsinkin monille riparilaisille nähdä hieman mitä tää usko oikeastaan pitää sisällään 
October 24th, 2007 at 12:01
Juu! Kiitos vain. Riku ja Arska tekee mahtavaa työtä.. välillä me työntekijät hukutaan byrokratiaan ja paperisodan tulituksiin ja jos niiden keskeltä selviää itse varsinaiselle taistelutanetereelle, jossa taistellaan tämän sukupoleven elämän puolesta, niin hienoa.. Kaiken tämän ‘esikuntatyön’ keskellä haikailen Jeesuksen perään, joka lähettää omansa kentälle sanoen kauniin yksinkertaisesti ‘älkää varatko vyöhönne kultaa, hopeaa tai kuparia, älkääkä ottako mukaanne laukkua, älkää ylimääräistä paitaa, älkää jalkineita tai sauvaa.’ Työmies on ruokansa ansainnut.’ Matt 10:9 - 10.
Kadehdin välillä free-lancer evankelistojen vapautta.. Heillä ei yleinsä ole raskasta organisaatiota taustalla, joka syö työvoimaa varsinaisten tavoitteiden saavuttamiselta eli tämän sukupolven tavoittamiselta.
Joka tapauksessa keskitytään olennaiseen, fokusoidaan voima ja valo laserin lailla pääasiaan! Kiitti muuten vinkistä! Palaan asiaan ja ehkä me nähdään Arska ja Riku vielä gg’llä! Vinkit ovat aina tervetulleita!